Sukupolvien välinen oppiminen luo uudenlaista yhteisen oppimisen ja työn kulttuuria

Report this content

Yliopiston tuottama opetus ja tutkimus välittyvät yhteiskuntaan yksilön omaksumina tietoina ja taitoina. Nykyisin yliopistot ovat kuitenkin tutkimuksen ja opetuksen lisäksi yhä vahvemmin mukana yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa, kuten erilaisissa oppimis- ja innovaatioprosesseissa sekä alueellisessa ja sosiaalisessa yhteistyössä esimerkiksi maahanmuuttoon liittyen.

Itä-Suomen yliopisto on mukana juuri päättymässä olevassa kansainvälisessä Sukupolvien välinen oppiminen identiteetin ja kulttuurin rakentajana -hankkeessa, jonka tarkoituksena on ollut edistää kahdensuuntaista sukupolvien välistä oppimista. Hankkeessa on tuotettu materiaalia hyödynnettäväksi erilaisissa organisaatioissa yliopistoista vapaaehtoisjärjestöihin.

– Kasvatuksen ja aikuiskasvatuksen opiskelijat ovat osallistuneet projektiin osana maisteriopintojaan palvelu- ja projektioppimisen menetelmin. Nämä menetelmät ovat olleet vain vähän käytössä suomalaisissa yliopistoissa, mikä on melko yllättävää, sanoo aikuiskasvatuksen yliopistonlehtori Juha Kauppila.

Palvelu- ja projektioppimisessa kehitetään kansalaisyhteiskunnan palveluja yhdessä henkilöstön, opiskelijoiden ja ulkopuolisten toimijoiden kanssa. Vaikka opiskelijat aluksi hieman epäilivät kykyjään, saatiin projektissa aikaan hedelmällistä yhteistyötä.

– Projekti- ja palveluoppimisessa akateeminen tieto suodattuu palveluiksi ja tuotoksiksi kriittisellä ajattelulla ja reflektiolla, ja hyödyttää näin koko yhteiskuntaa.

Työvälineitä opettajille ja ohjaajille

Sukupolvien välinen oppiminen liittyy kulttuuri- ja paikallisidentiteettiin sekä sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen. Ikääntyminen ja maahanmuutto ovat lisänneet tarvetta edistää kulttuurisen ja ammatillisen hiljaisen tiedon jakamista Euroopassakin.

– Suurin osa elämämme aikana saavuttamastamme asiantuntemuksesta siirtyy eteenpäin sukupolvien välisen oppimisen kautta, joko tietoisesti tai tiedostamatta, Kauppila kertoo.

Tätä prosessia voidaan nykyaikana pitää myös kaksisuuntaisena prosessina teknologian nopean kehityksen vuoksi. Silloin vanhemmat sukupolvet ovatkin opettajien sijaan oppilaita.

– Yhdessä tekemisessä on yllättävän paljon voimaa. Hankkeessa henkilökunta ja opiskelijat tekivät yhdessä projektitöitä ja ratkoivat ongelmia. Se loi osaltaan uudenlaista yhteisen oppimisen ja työn kulttuuria. Tarvitsemme sitä vastapainoksi yksilöllistyneelle yhteiskunnallemme ja kulttuurillemme.

Itä-Suomen yliopistossa projektissa tuotettiin yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa muun muassa ohjaajien opas sukupolvien väliseen oppimiseen, sukupolvien välisen oppimisen kurssi sekä englanninkielinen ohjaajien opas sukupolvien oppimista edistävistä metodeista. Lisäksi laadittiin malli sukupolvien välisestä oppimiskeskuksesta sekä verkkoalusta ylisukupolvista oppimista varten.

Mukana oli suomalaisten perustutkinto-opiskelijoiden lisäksi kansainvälisiä opiskelijoita.

Kansalaisfoorumin koordinoimassa kaksivuotisessa Generations in Interaction – Intergenerational Learning as a Constructor of Identity and Culture (Ge&In) Erasmus + -hankkeessa on mukana seitsemän partneriorganisaatiota eri puolilta Eurooppaa. Partneriorganisaatiot edustavat aikuiskoulutuksen eri osa-alueita.

Lisätietoja:
Yliopistonlehtori Juha Kauppila, juha.kauppila(at)uef.fi, p. 050 442 2579

Tilaa