Serti Oy lahjoittaa 15 000 kg kotimaista koiranruokaa vaikeuksissa oleville rekikoirayrittäjille

Report this content

Rekikoirayrittäjien ahdingosta COVID-19 -viruksen takia on viime aikoina uutisoitu valtamedioissa laajalti. Uusi kotimainen koiranruokatehdas Serti Oy on päättänyt lahjoittaa merkittävän määrän koiranruokaa alan yrittäjien tukemiseksi. Yhtiö etsii nyt kampanjalleen kohdeyrityksiä kotimaisista toimijoista.

15 000 kg:n tuote-erä tullaan jakamaan yrittäjille syksyn aikana. Kyseessä on alun perin yhtiön tutkimus- ja kehityskäyttöön tehty koiranruokaerä, jonka yhtiö on päättänyt lahjoittaa vaikeuksissa olevilla yrityksille.

”Meillä on varastossa koekäyttöön tehtyä koiranruokaa, mutta koska ruuan toimivuus ja maistuvuus on jo todettu, päätimme lahjoittaa lopun erän hyvään tarkoitukseen. Satsaus on meille iso, mutta näemme se tässä kohtaa tärkeäksi”, kertoo Serti Oy:n toimitusjohtaja Mika Brofeldt. ”Tiedämme että tämä ei ratkaise laajamittaisempaa ongelmaa, mutta tahdomme kuitenkin auttaa mahdollisuuksiemme rajoissa.”

Tuote-erä lahjoitetaan yhteistyössä sisaryritys Biofarm Oy:n kanssa. ”Eläinten hyvinvointi on meillä Biofarmilla ja Sertillä kunnia-asia, ja me haluamme antaa panoksemme vaikeina aikoina. On hienoa, että voimme tällä tavoin edes hetkellisesti auttaa omalla toimintasektorillamme haasteellisessa tilanteessa olevia yrittäjiä”, toteaa Biofarm Oy:n toimitusjohtaja Mikko Koivu.

Tuote-erä jaetaan 400 kg erissä syys-lokakuun aikana. Serti ja Biofarm pyrkivät kampanjallaan auttamaan mahdollisimman monia yrittäjiä liiketoiminnan koosta riippumatta.

Yhteydenottopyyntöjä rekikoirayrittäjiltä pyydetään osoitteeseen sertilife@sertilife.fi tai Facebookissa @biofarmoy.

 

Lisätietoja:

Mika Brofeldt, Serti Oy, 0500 624 680
Mikko Koivu, Biofarm Oy, 0500 817 609

sertilife.fi
biofarm.fi

@biofarmoy

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Serti Oy on päättänyt lahjoittaa 15 000 kg:n erän koiranruokaa rekikoirayrittäjien tukemiseksi. Yhtiö etsii nyt kampanjalleen kohdeyrityksiä.
Tweettaa

Lainaukset

Satsaus on meille iso, mutta näemme se tässä kohtaa tärkeäksi. Tiedämme että tämä ei ratkaise laajamittaisempaa ongelmaa, mutta tahdomme kuitenkin auttaa mahdollisuuksiemme rajoissa.
Mika Brofeldt, toimitusjohtaja, Serti Oy
Eläinten hyvinvointi on meillä Biofarmilla ja Sertillä kunnia-asia, ja me haluamme antaa panoksemme vaikeina aikoina.
Mikko Koivu, toimitusjohtaja, Biofarm Oy